Kunnianloukkauksen syyteharkinnasta

Ilta-Sanomien tämänpäiväisessä jutussa “Iltalehden toimittaja oikeuteen loukkauksia jakelevan oululaispoliitikon kunnian loukkaamisesta” oli mielenkiintoista pohdintaa kunnianloukkaussäännöksistä ja syyttäjän mahdollisuuksista jättää ajamatta syytettä.

Rikoslain (RL, 39/1889) 24:9 §:n perusmuotoisen kunnianloukkauksen säännös on:
“Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.”

Yllämainitussa Ilta-Sanomien jutussa Pohjois-Suomen syyttäjäalueen apulaispäällikkö Kirsi Männikkö sanoo, että syyttäjä ei voisi jättää nostamatta syytettä siksi, että joku tavoittelee syytteellä julkisuutta tai esimerkiksi poliittista hyötyä. Vaikka tämä on yleisesti ottaen totta, se on kokonaisuuden kannalta vain osatotuus. Esimerkiksi jutussa myös käsitellyn Vehkoo-tapauksen osalta syyttäjällä olisi ollut välineitä syyttämättäjättämispäätökseen. Jostain syystä Männikkö kuitenkin päätti nostaa asiassa syytteen, ja tämä sinänsä pikkujuttu on noussut jo korkeimman oikeuden (KKO) käsittelyyn.

Ottamatta sinänsä suoraan kantaa jutussa mainittuun toimittaja Tommi Parkkosen tapaukseen, haluan tässä yhteydessä pohtia enemmänkin sitä, mitkä ovat syyttäjän mahdollisuudet jättää kunnianloukkausasiassa syyte nostamatta. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL, 689/1997) 1:7 §:n mukaan syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta, “jos epäillystä rikoksesta ei olisi odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko ja sitä on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä rikoksesta epäillyn syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä”. Lisäksi ROL 1:8 §:n mukaan syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta, “jos asian käsittelyn jatkamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavissa olevaan seuraamukseen”.

Edellä mainituista syyteharkinnan säädöksistä johtuen kummaksun Kirsi Männikön kantaa, jonka mukaan syyttäjällä ei olisi harkintavaltaa syytteen nostamisen osalta sellaisessa tilanteessa, jossa rikosilmoitus on tehty ilmeisen pienestä asiasta oman poliittisen pääoman kartuttamiseksi. Lisäksi syyteharkinnassa olisi hyvä tarkkaan pohtia, täyttyvätkö kunnianloukkaussäännöksen RL 24:9.3 §:n rajoittamisperusteet: “Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.”

Etenkin kun kyseessä on poliitikko tai poliittista uraa aloitteleva henkilö, kynnys kunnianloukkaukseen on tämän vuoksi korkeampi. Silloin ei enää riitä, että kyseistä henkilöä on RL 24:9.1 §:n 2-kohdan mukaisesti halvennettu. Myös 1-kohdan osalta tosiasiallisen syytekynnyksen tulisi tällöin olla korkeampi. Kun lisäksi mahdollisena syytettynä on toimittaja, astuu kuvaan myös toinen rajoitusperuste. Toimittajat nauttivat sananvapauden osalta korkeampaa suojaa, etenkin poliitikkojen suuntaan, koska toimittajien tehtävänä on toimia vallan vahtikoirina. Kun kyseessä on toimittaja, joka on kirjoittanut poliitikosta jotain kunnianloukkaussäännöksen soveltamisalaan liittyvää, syytekynnyksen tulee olla korkeampi, jotta kunnianloukkaussäännöstä ei käytettäisi kritiikin hiljentämiseen politiikassa. Tämä on perusoikeuksien toteutumisen kannalta ydinpohdintaa.

Toisin sanoen, esimerkiksi Vehkoon tapauksessa Kirsi Männiköllä olisi ollut kaikki avaimet ja hyvät perusteet syyttämättäjättämispäätöksen antamiseen. Jostain syystä hän kuitenkin katsoi, että mahdollisuuksia syyttämättä jättämiseen ei ollut. Nyt yhtä “natsipelle”-sanaa käsitellään tämän vuoksi jo KKO:ssa ja Männikön syyteharkinnan tuloksena rikosilmoituksen tehnyt kasvattaa poliittista pääomaansa valtion varoilla. Ei tämä ihan mennyt kuin Strömsössä.

Vastaa